15.

Raili seisoi huoneen ovella ja näki kuinka johtava ylilääkäri työnnettiin ikkunasta ja kuului kuinka niska naksahti poikki. Hän ei pystynyt liikahtamaankaan, tuijotti kauhuissaan eteensä ja katsoi, kun mies kääntyi ja lähestyi häntä hymyillen. Railin kaatui maahan sydän pysähtyneenä, kasvoille tuli rauhallinen ja ihmettelevä ilme.

Leevi käänsi auton kohti sairaalaa, ylitti sillan ja kääntyi oikealle suurehkon rakennuksen eteen. Siinä hän vekslasi auton niin, että nokka oli tielle päin - valmiina lähtöön. Leevi sammutti valot mutta jätti moottorin käymään. Leevin katse terästäytyi, poliisi ajoi verkalleen ohi kohti sairaalaa. Vaistomaisesti Leevi teki nielemisliikkeen ja käsi kopeloi povaria. hänen olisi tehnyt mieli lähteä katsomaan mutta hän oli saanut ehdottoman käskyn odotella autossa ja valmiina lähtemään.
Tor ja Åke kaarsivat sairaalan pihaan, pysäyttivät auton pääoven eteen. Jos he olisivat katsoneet ylös ja hieman vasemmalle olisivat he nähneet vaalean hahmon killuvan narun jatkeena – melkein sulautuen vaalean rakennuksen seinään.

Poliisilla oli sairaalan yleisavain ja niin he työntyivät pimeään käytävään. Tor napsautti valot päälle ja kelmeän keltainen valo tulvahti sairaalan käytävään. He lähtivät varoen nousemaan portaita. Tor katsoi toisen kerroksen käytävän päässä olevaa kuvaa Jeesuksesta ristillä. Hän tunsi jotain salaperäistä mielenkiintoa tätä mielisairaalaa kohtaan, joskin samalla kammoksuen paikkaa niin, että kylmät väreet kulkivat pitkin hänen selkäänsä. Tor huomasi Åken ottaneen pistoolin käteensä, pitäen sitä oikeassa kädessään sivulla roikkuen. He näkivät kuinka valo napautettiin pois yhdestä huoneesta ja varoen he painuivat seinän viereen. Hiljaa he lähenivät huonetta sitten pysähtyivät ja jäivät kuuntelemaan, ei mitään kuulunut. Nyt kolahti joku ja samassa Tor huusi – kuka siellä – Raili! Sitten ovelle ilmestyi tumma hahmo – Raili, Railipa hyvinkin se seisoi siinä jokin tumma esine kädessään. Hahmo huudahti - tulkaa nopeasti tänne, täällä on sairaskohtaus. Poliisit juoksivat huoneeseen ja näkivät jonkin tumman makaavan lattialla ja sitten he katsoivat avoimeen ikkunaan, josta meni ulos köysi tai jokin naru. Anteeksi kukas…he huomasivat katsovansa aseen tummaan piippuun joka osoitti suoraan kohti heitä. Samassa iskuri naksahti – tyhjää ase ei lauennut ja silloin Åke laukaisi lonkalta, luoti meni hieman ohi maahan heittäytyvän hahmon. Åke laukoi revolverin tyhjäksi lattialle ja Tor oli myös kaivanut aseensa esiin ja tähtäili pimeään. suuliekit ja ikkunasta tuleva hämärä valo sekoitti näkymän, sitten Tor ampui – luoti meni suoraan pään läpi – osuin hän huusi osuin, sitten hän meni lattialla olevan miehen luokse ja sanoi, kuollut – Åke tämä on kuollut…tämä on Åke. Samassa hän tunsi kuinka ase otettiin hänen kädestään. Hän kääntyi ja näki miehen kasvot silloin huoneeseen syttyi valo ja oviaukossa seisoi toinen mies ase kädessä. Oviaukossa leimahti ja hän kuoli välittömästi. Kiitos hän sanoi; ja sitten sanoi; - lähdetään.
Entäpä se hoitaja alakerrassa. Ei huolta – ei herää enää, pumppasin hänet täyteen heroiinia.

Leevi näki kuinka hämärästä lähestyi kaksi miestä. Takaovet avattiin. Lähdetään. Standard ajoi parkeilla ja vaihteet jurahtivat. Auto pakeni pimeyteen.

Ylihoitaja
Lise-Lotte Andersson tuijotti samettijakussaan ikkunasta roikkuvaa ylilääkäriä ja vaipui polvilleen samalla kaivaen haaroväliään. Ylihoitaja oli vihannut aina tuota lääkäriä – hän huusi lähes hysteerisenä – se on tappanut itsensä, se on tappanut itsensä. Paikalle alkoi aamun sarastaessa saapua mutakin henkilökuntaa ja ihmeissään he katsoivat sukkiaan ja pikkuhousujaan repivää ylihoitajaa joka huusi kuin riivattuna.
Auto laskeutui pientä kapeaa tietä talon pihaan. Leevi kävi avaamassa tallin ovet ja pimennetyin valoin auto liukui talliin. Leevi riensi lämmittämään saunaa. Hän tiesi, että nyt oli kirkasta ja Lahden nelosta. Neljännen veroluokan A-olutta.

14.
Leevi

Leevi käänsi vuoden viisikymmentäyksi Standard Vanguardin virta-avainta ja painoi sitten valkoista starttinappulaa, moottori hyrähti käyntiin ja häkä sekoittui ilmaan. Tyhjäkäynnillä ryyppy päällä pakoputkesta kuului tasainen moottorin humina ja se päästeli ilmaan valkeita savukiehkuroita, joista osa teki renkaan sekoittuen sitten ilmaan. Leevi oli kylmä ja etäinen kuin tähdet taivaalla mutta tehtävien suorittaminen kunnialla loppuun oli tärkeintä mitä hän tiesi - se oli hänen kovaan kallonsa taottu tulikirjaimin. Vieläkin häntä värisytti edellisyön uni jossa hän oli nähnyt itsensä Hermann Hössinä - Auschwitsin pahamaineisena komentajana kusemassa kuumaan ihmistuhkakasaan vierellään valkoinen enkeli, jonka suusta oli pärskähdellyt veripisaroita heidän yhdessä nauraessaan mutta tuhka vain paloi ja savusi ja siitä nousi hirvittävä palaneen ihmislihan ja virtsan katku. Tämä uni oli pakottanut hänen ottamaan ryyppyjä kirkkaasta viinapullosta. Hän otti pitkän huikan ja kirkas viina läikehti pullossa. Kiitosta hän ei tästä tulisi saamaan mutta pääasia oli, että hän ehtisi ajoissa sovitulle paikalle. Kuusikymmentä kahdeksan hevosvoimaa antoi kyytiä tälle 1290 kg painavalle autolle, joka muistutti ulkoiselta olemukseltaan neuvosto Popedaa. Leevi tarttui rattivaihteeseen ja laittoi ykkösen silmään. Kolmilovinen vaihteisto kurahti ja Leevi kurvasi pihasta pienelle ylöspäinviettävälle hiekkatielle ja laittoi parkkivalot päälle. Vielä hän mietti oliko hän sammuttanut hellan pienestä kellarihuoneesta jossa hän asui vuokralla. Oikeastaan hän oli entinen modisti - hattutehtailija, tehnyt sitten konkurssin ja muuttanut Helsinkiin, jossa talon isäntä oli jossain vaiheessa luvannut pitää hänet viinassa lopun elämää, jos vain saisi tarvittavaa apua silloin tällöin ja osaisi pitää suunsa kiinni. Tuo oli sanottu niin, että sitä ei ollut tarvinnut kahta kertaa sanoa. Hän oli nähnyt isännän silmien teräksenharmaan katseen, joka oli lähes jäädyttänyt hänen sielunsa, muuten hän piti elämästään tuossa Helsingin kupeessa olevassa pientalojen ja huviloiden yhdyskunnassa ja san oli pidetty - kirkas ei ollut koskaan loppunut. Ketään tässä maailmassa hän ei voinut sanoa ystäväkseen.

Kohtaaminen
Gripenberg huusi, door is open! Tule sisään - olenkin odottanut jo!
Gripenberg odotti tulijaa ja katsoi siansilmillään, kun ovi aukesi. Hän oli jo hieman hermostunut, kun haastattelu oli venynyt, oli aikonut käydä jo vilkaisemassa mutta istunut sitten odottamaan ja naukkinut pullostaan.
Hän katsoi kuinka ovi aukesi kiireettömästi ja sen takaa paljastui laajeneva ala tummanpuhuvaa mielisairaalan hallintorakennuksen käytävää. Sitten valkeaan seinään oli syntynyt tumma aukko, siitä työntyi sisälle käsi, jossa oli jykevä Mauser pistooli. Johtajalääkärin hengitys salpaantui toviksi, rasvoittunut sydänlihas löi muutaman nopean lyönnin sitten se jätti yhden väliin ja hyvä ettei pysähtynyt hapenpuutteeseen, pala nousi kurkkuun. Koronaarit olivat jo melko tukkeutuneet, käsi kopeloi nitro purkkia.
– Turpa kiinni, jos tulee äännähdyskin ammun pääsi tuusan nuuskaksi. Gripenberg tuijotti epäuskoisesti tulijaa ja katse kiinnittyi tämän kädessä olevaan jykevään pistooliin, jonka päässä oli joku mötikkä. Koivunen, mitä hel…-turpa kiinni ja istu siinä niin jutellaan hetkinen. Tulija harppoi aivan kiinni lääkäriin ja painoi pistoolin piipun tämän ohimoon, sitten hän sanoi - sanon tämän yhden ainoan kerran, jos avaat suusi väärään aikaan tai yrität mitä tahansa jonka tulkitsen yritykseksi kiemurrella irti mistä tahansa - ammun pääsi seulaksi, tuliko tämä selväksi. Ja nyt otat kunnon huikan tästä - sanoi Koivunen ja ojensi yskänlääkepullon.

Yöylihoitaja
Sumunsekainen kosteus nousi joesta, kun yöylihoitaja Raili Mäkipelto käveli kiireisin askelin kohti sairaalaa. Sillalta hän näki joidenkin osastojen ikkunoista kajastavan kelmeän valon. Juhlarakennus seisoi paikallaan tyhjän ja surullisen näköisenä ja sen takana hallintorakennus näytti lähes kamoittavan pimeältä, ainoastaan alakerroksesta näkyi valoa. Ilta oli muuten hiljainen ja sininen, ilma ei liikkunut ja sumukin jäi sitä mukaa taakse, kun hän loittoni joesta. Raililla oli tullut riitaa ottotyttärensä kanssa, joka oli Railin mielestä liian kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta ja sitten hän oli kimmastunut, kun tytär oli kertonut seurustelevansa häntä kolme vuotta vanhemman pojan kanssa. Vaikka pojan isä omistikin kuljetusliikkeen, silti Raili tunsi vastenmielisyyttä. Hän ei voinut mitään tunteelleen joka johtui itse asiassa mustasukkaisuudesta, että häntä ällötti ajatus, että poika kähmisi hänen tytärtään. Poika oli kuitenkin hyvävartaloinen ja kiukkua lisäsi vielä se, että Raili oli onanoinut ja ajatellut juuri tuota poikaa nukkumaan mennessään. Hän oli nainen ja hänellä oli naisen halut. Hän yritti karkottaa ajatuksen lähestyessään sairaalan päärakennuksen päätyovea, josta hänellä oli tapana mennä työhuoneeseensa. Tytön kanssa oli mennyt hyvin niin kauan kunnes hänen ja Kaukon välit olivat menneet poikki. Kauko oli löytänyt toisen naisen ja jättänyt lapun pöydälle, missä oli pyydellyt anteeksi ja luvannut osallistua rahallisesti tytön kasvatukseen mutta Railia hän ei enää halunnut tavata eikä kirjoitella. Oli vielä kirjoittanut kuinka oli tätä rakastanut mutta kasvanut sitten erilleen, eikä missään tapauksessa halunnut mitään yhteydenpitoa ja lopuksi pyytänyt anteeksi ja kiittänyt. Kaukon lähdöstä asti oli Raili vihannut miehiä, ehkä jo aiemminkin, hän vihasi tuota sisällään olevaa himoa, jonka näki nyt tyttäressään. Helpottuneena hän meni työhuoneeseensa, työ ja yöt olivat hänelle riippumattomuutta arkisesta ahdistuksesta. Raili tunnettiin tunnontarkkana yöylihoitajana ja hän tekikin kierroksia osastoilla säännönmukaisesti, eikä antanut armoa, jos joku hoitajista nukkui tai laiminlöi tehtäviään. Hän istui työtuolilleen ja tarkasti päivän postin.

Leevi muistelee...
Pakilan kirkon kohdalla Muurimestarintiellä Leevi heitti tyhjän viinapullon auton ikkunasta tienposkeen. Huolestuneena hän seurasi moottorin jäähdytysveden lämpömittaria, syystä tai toisesta oli kone alkanut silloin tällöin keittämään, vaikka se olisi epätodennäköistä tällaisena suht`viileänä kesäiltana. Vähän yli kaksilitrainen kone veti hyvin, ilma oli kostea ja hapekas. Öljyt hän oli vaihtanut säännöllisesti, aina Mobil moottoriöljyä. Sitä meni 6.8 litraa ja katsastus ja vero oli hoidettu. Vero joka oli ennen ollut 3900mk, oli nyt rahauudistuksen jälkeen 62mk 40 penniä. Yöllinen uni ei ottanut lähteäkseen mielestä se kalvoi ja vaivasi. Olikin itse asiassa niin, että Leevi oli ollut saksassa sodan aikana ja palvellut SS divisioonassa itä-rintamalla. Hän oli sairastunut rintamalla ja saksalainen lääkäri Carl Clauberg oli hoitanut häntä jossain vaiheessa 1944 alkuvuonna. Clauberg oli työskennellyt kuulemma Auschwitzissa. Leirillä hän ei ollut käynyt mutta Clauberg piti jonkinlaista vastaanottoa Krakovassa. Kerran siellä ollessaan tohtorin huoneesta oli tullut tumma komea SS-univormuun pukeutunut mies, ja vasta jälkeenpäin hän oli älynnyt valokuvista, että kyseessä oli ollut tri Josef Mengele. Hän oli saanut Claubergiltä jotain antibioottia ja piristettä - epäillen nyt näin jälkikäteen sen olleen amfetamiinia, ei hän tarkemmin muistanut oikeastaan mitään tapahtumasta, se jäi mieleen, että tohtori oli ollut miellyttävä mies ja hän oli tullut kuntoon. Vielä hän muisti, että joku oli irvinyt hänelle tohtorin oleva naistentautien lääkäri - pillutohtori mutta se oli varmasti paskapuhetta.
Hän muisti vielä kuinka tohtori oli kysellyt hänen aseestaan - Suomi konepistoolista, hän oli kertonut, että monet suomalaiset käyttivät sitä ja korjannut sen asiavirheen, että ase olisi ollut venäläistä sotasaalista. Sodan tuossa vaiheessa alkoi häviö olla jo varmaa ja pääasiaksi muodostuikin se, että miten pääsisi livahtamaan takaisin Suomeen. Polttoainemittari oli puolessa välissä, joten tankissa oli vielä noin lähes kolmekymmentäviisi litraa polttoainetta. Tankki veti 68 litraa. Leevi sytytti savukkeen ja suuntasi kohti Sipoota.

Kahden muistelua...
Sanooko sinulle nimi Ekholm jotain? Mitä tapahtui vähän yli neljäkymmentä vuotta sitten? Tiedätkö aika pirunmoinen sattuma, että minä olen hukkumaisillani ja sitten sekoan ja joudun tänne - missä sinä olet johtajana. Ensin ajattelin, että annan asian olla mutta sitten tuli ajatus, että kohtalo oli puuttunut peliin ja nyt olisi aika selvittää muutamia faktoja. Älä sano vielä mitään sinun vuorosi tulee kyllä.
Tuskin olisin mitään sen enempää ruvennut kaivelemaan mutta tietoni on tullut, että tuo Gustaf Adolf Finne on sinun hyvänä tuttunasi ollut ja yhdessä olette paljon aikaa vietelleet ja ehkä muistelleet tekojanne nelisenkymmentä vuotta sitten. Siitä ajatuksesta syntyi semmoinen painolasti minulle, eikä ainoastaan siitä vaan myös siitä, että minua olet syyttänyt isäsi surmasta. Siitä olisi kyllä selvitty pelkällä puhumisella, ja kuten varmaan muistat, olen joskus yhteydenottoa yrittänyt. Ilmeisesti syyllisyys on sinunkin mieltäsi niinimuodoin vaivannut, ettet ole entisen punikin kanssa neuvonpitoon ja asioiden selkeyttämiseen halunnut. Ja näytpä painajaisiasi lääkitsevän reippaalla juomalla, äläkä sano mitään, olen kyllä jututtanut proviisoria. Voin vielä kertoa, että julkinen salaisuushan tuo on, sinähän olet narkomaani!
– itse olit Kouvolan murhakomissiossa ja veljesi Hyvinkään lentävissä sai Gripenberg vaivoin sanottua. – tuota en ala edes kommentoimaan mutta, jos se lohduttaa niin kyllä minä monen teikäläisen nenää niistin ja niistin oikein kunnolla. Mutta mitä mää äsken sanoin, kuuntele ja pidä kitasi! Parit Siirosen veljekset, jotka oli kasarmeilta tuotu Oulunkylään kuulusteltavaksi, olit sinä kuulemma omin käsin pianolangalla kuristanut ja sen jälkeen ampunut vielä päät reikiä täyteen. – mikäs perkeleen tuomari sinä olet? – hiljaa! Olen minä vaikka mikä hullu asemies niin sinulta en ole ottanut määräyksiä enkä ota nytkään, tässä ei ole mitään esikuntamääräyksiä takana eikä ohjeistuksia, kyllä tämä menee henkilökohtaisen koston puolelle. Vaikka älä pelkää mutta jatketaan jaarittelua. Muistuuko mieleesi Hennalassa oleva kasarmirakennus n:o 21 ja siellä teloittamasi miehet, tai tienrummun ojan viereenhän sinä ne omin käsin tahdoit ampua, oikein hinkusit -kuulemma. – mistä perkeleestä sinä noita juttujasi keksit, saatanan skitso? – ole nyt hiljaa! - ja sitten ne kymmenen jotka sinulta armahdusta anoivat, ne kymmenen, jotka olivat ampumisen pelossa pakosalle lähteneet, sinulla olisi ollut mahdollisuus armahdukseen mutta saatana kun ei! Siinä oli oman kylän Ågelin poikia ainakin kaksi. – helvetin hullu, joudut tänne sairaalaan loppuiäksesi, sen vannon. – Hiljaa! – sitten kusetit jääkärivääpeli Parosta viemään viestejä armahduksista ja Paronen luuli siinä tekevänsä hyvän työn, mitäs sitten tapahtui - ammuitte ilman kuulusteluja, vedoten ryssien sotaoikeuteen. Ainoa joka pääsi vapaaksi oli Feltini. Sulla oli joku kontrahti sen kanssa mutta yhtä asiaa, et tiennyt. Hän piti hetken hiljaisuuden ja antoi sen puhua ja tehostaa ja sanoi sitten - Feltini ampui isäsi kuin koiran ja se on fakta, olin näet itse mukana ja yritin vielä isäsi pelastaa – pelastaa, saatanan valehtelija ja murhaaja, huusi Gripenberg ja yritti ängetä tuolistaan ylös. – ole hiljaa! Gripenberg lysähti takaisin tuoliin ja hamuili yskänlääkepulloa, otti siitä pitkän huikan. – sinä tiesit, että Feltini oli kylmä terroristi mutta pidit parempana sitä,kun tiesit sen psykopaatin surmaavan kenet tahansa. Tiesit aivan hyvin puutteen ja kurjuuden ja sen, että vankeja kuoli kymmenittäin nälkään ja teloitettiin tutkimuksitta. Siihenhän teillä oli Marskin lupa - tavallaan. Sinun syntilistasi on varmaan loputon ja luulit tästä kaikesta selviäväsi vaan nyt on maksun aika koittanut. Etkö perkele huudellut muutaman miehesi kanssa Ågelissa talon pihalla yhdelle ukkorähjälle, että ”punikkiko oot” ja käskenyt hakemaan perheen lapsineen pihalle ja, ettekö te saatanat ne siihen ampuneet. - Gripenberg nuokkui surkean näköisenä tuolilla eikä sanonut enää mitään, kunnes äkkiä rupesi karjumaan täyttä kurkkua, perkeleeeee-aaaahhaahaaaa, perkeleee auttakaaaa, poliiisiit - pakko laittaa suu kiinni tyynyliinalla sanoi entinen mummo, noin oleppas nyt hiljaa. Sitten hän kuunteli, kuuluiko käytävästä jotain, nopeasti hän nousi riuhtaisi oven auki mutta mitään ei näkynyt, lasinen väliovi kuitenkin päästi pienen napsahduksen. Tiedätkö Kainulainen ja Jurva oikein sepittivät lauluja tekemisistäsi. Kaikki on ylhäällä mustassa vihkossa. Oli jo unohtunut mutta kohtalo ilmeisesti viitoitti tien. Ja sanotko sinä tätä laitosta sairaalaksi? Ainoat sairaat olet sinä ja muut lääkärit - keskitysleiri tämä on.

Raili...
Raili Mäkipelto oli luettuaan postinsa lähtenyt käymään päivystävän lääkärin huoneessa, kun hän oli kuullut kerrosta ylempää melua ja nähnyt, että johtajan huoneen oven alta oli pilkottanut valoa käytävään. Ja siinä seistessään oli hän kuullut huoneesta välillä kovaa ja kiivasta puhetta, kunnes hän tunnisti johtajan äänen joka huusi poliisia. Raili teki täyskäännöksen ja suunnisti portaita alas juoksi huoneeseensa ja käänsi numerolevystä poliisin numeron. Hätääntyneenä hän kertoi kuulemansa ja pyysi poliisia tulemaan paikalle.

Polisit...
Konstaapeli Sjölund laittoi käden luurin puheosan eteen ja sanoi Åkelle. – sairaalasta - se Raili, niin se yökkö. Sanoo, että johtaja karjuu poliisia paikalle, mennäänkö? – eipähän tässä muutakaan ole, vaan jurrissa tai lääketokkurassa se siellä pikku-ukkoja taas hätistelee. Torvald Sjölund rauhoitteli soittajaa ja sanoi, että tullaan heti, kunhan saadaan yksi kiireellisempi asia ensin alta pois. – Åke, onko sun pakko mennä nyt naimaan? Menisit myöhemmin, onhan tässä vuoroa? Tai sama se mutta lähdetään sitten kohta mutta et jää tuntitolkulla sinne jyystämään.
Silläaikaa, kun Åke jyysti huoraansa, pujotti potilas köyden toisen pään lujasti patterin putkeen ja toisen pään Gripenbergin kaulaan. – noin ota nyt yskänlääkettä, voi olla ettei kohta mahdu enää sinun kurkustasi nesteet alas. Gripenbergille oli pitänyt juottaa lähes pullollinen terästettyä lääkettä, ennekuin tämä oli tipahtanut.

Åkella ei mennyt hyvin, kumi oli puhjennut ja Lise-Lotte oli nakannut äijän pihalle. Oma mies sentään merikapteeni, ei hän rupeaisi elämäänsä vaarantamaan jonkun poliisin takia. Eikä varsinkaan kantamaan tälle lasta. Totte nauroi, kun mies tuli vauhdilla ovesta, naurussa oli kateutta ja vahingoniloa.

13.

Koivunen tihrusi tupakkahuoneen ikkunasta saliin ja kanslian läpi tulijaa, sama mies, sama mies totesi hän hiljaa ja huusi sitten raivoisasti sama mies, jolloin johtajan pää kääntyi hätääntyneen näköisenä ja osastonhoitaja otti johtajaa kädestä rauhoitellakseen häntä, ele oli vaistomainen ja pelko sai hänet tarttumaan johtajan käteen, joka riuhtaisi kätensä nopeasti pois ja näytti huutavan jotain osastonhoitajalle. Hermoheikko, ajatteli Koivunen.
Siten hänen omahoitajansa Marja tuli hakemaan hänet ja sanoi, että johtajalla on asiaa, voitteko seurata minua kansliaan.
Johtaja istui kansliassa rennon oloisesti ja ojensi kätensä tervehdykseen - päivää olen sairaalan johtaja ja johtava psykiatri Gripenberg, kukahan te mahdatte olla, kun olette niin tärkeä henkilö, että tullaan oikein Amerikoista saakka juttelemaan.
- Koivunen, herra tirehtööri, Koivunen.
- älkää valehdelko, minua te ette hämää, mitä pirun pelleilyä tämä muka on? Kertokaa heti totuus? Mikä teitä vaivaa, minkä sortin mielipuoli te oikein olette sanokaa, sanokaapa perkele nyt, ettei tarvitse suuttua.
- no eikös se ole teidän asianne ottaa siitä selvää
-voitten olla varma, että asia selvitetään juurta jaksaen, olen varma, että olen nähnyt teidät aiemmin!
- haluatteko häkkiin, pakkopaitaan - tiedättekö ? Vankilasta pääsette pois mutta täältä ette koskaan, jos minä niin haluan, käsitättekö te mitä minä puhun. Sitten hän sai yllättävän yskäkohtauksen ja otti pitkän huikan pullostaan, joka hänen pelästyksekseen alkoi olla jo turhan vajaa, hänelle meinasi puskea paniikki päälle ja hikikarpalot työntyivät otsalle. Sitten hän nousi ja poistui ovet paukkuen huoneesta ja vielä mennessään huusi osastonhoitajalle, että kakku oli syötäväksi kelpaamatonta sontaa. Perkele, opettelisitte tekemään edes jotain kunnolla. Sitten kuului rappujen töminää ja ulko-ovi kolahti. Gripenberg kiiruhti huoneeseensa ja heittäytyi terapiavuoteelle, nousi sitten salamannopeasti ylös ja otti kaapista yskänlääkepullon ja kumosi siitä desin verran kurkkuunsa.
Heimo Pirinen ja Gabriel Lante istuivat vuoden 1962 mallisessa Peugeot 404 autossa ja keskustelivat niitä näitä ja kuinka matka oli sujunut ja kaikki mahdolliset. Heimo ei osannut kuin käytännön englanninkieltä ja siksi häntä harmitti, että juttu oli annettu hänelle. Muutenkin koko juttu tuntui tuulesta temmatulta ja sopi oikein hyvin poliisiylijohtaja Uimosen persoonaan, joka oli vähintäänkin paranoidinen ja pelokas. Mies oli kieli ruskeana temmeltänyt ja saavuttanut asemansa ja pelkäsi nyt menettävänsä saavutetut edut.
He ajoivat itään ja pysähtyivät Helsingin maalaiskunnan rajalla olevaan Esso huoltamon pihaan tankkaaman ja poistuivat Pekan baariin kahville ja munkille, sillä aikaa, kun auto tankattiin ja öljyt sekä rengaspaineet tarkistettiin. Sitten he jatkoivat Östersundomiin ja Söderkullaan ja sieltä kääntyivät kohti Sipoota ja Nikkilän mielisairaalaa.
Gabriel Lante oli lähellä eläkeikää oleva poliisi, jostain erikoisyksiköstä. Itse hän nimitti tointaan eläkeviraksi. Hän oli jotenkin tyypillisen amerikkalaisen näköinen, hyvin voiva, hieman tukeva, harmaat kiiltävät hiukset - hyvän tuoksuinen. He pysähtyivät Sipoon vanhan kirkon edustalle, nousivat autosta ja kävelivät hautausmaalla sekä menivät kirkkoon. Lante katsoi mielenkiinnolla sankarivainajien hautoja, luki niitä aivan kuin olisi etsinyt jotain tuttua nimeä. Kaukana näkyivät mielisairaalan rakennuskompleksit ja vesitorni, etualalla kiemurteli melko kapeana Sipoon joki.
Mikä sai noin korkean viranomaisen kiinnostumaan tästä jutusta? Muutamat tutkimuslinjaukset täsmäsivät niin hyvin, että olisi mukava kuulla niistä enemmänkin, sekä Lee Harveyn oleskelu Moskovassa ja hotellissa tapahtunut itsemurhayritys. Suicidi yritys on sen verran varjeltua tavaraa ettei pitäisi olla kaikkien tiedossa. Tosiasiassa emme odota mitään mullistavaa mutta eihän sitä koskaan tiedä, murha ei vanhene koskaan. Ei ainakaan tämä. Entä te, mikä on, onko asiassa jotain kiinnostavaa, kysyi Lante? Pirinen yskäisi ja vastasi - niin no, päälliköltä tullut määräys, muutamien yksityiskohtien tarkistelua vain. Vanhoja asioita, mutta niin kuin sanoitte murha ei vanhene koskaan. Itse asiassa jutussa on muutamia turhan täsmällisiä tietoja. Valitettavasti sitä ei saatu nauhoitettua, kaikki on paperille kirjoitettujen muistiinpanojen varassa, tosin tarkkojen, koska hän jostain syystä tarkensi ja täsmensi ollen ikään kuin jossain transsissa mutta lääkäri sanoi, että tuollainen psykoottinen potilas voi muistaa ja keksiä ja yhdistellä mitä asioita vaan, tai ainakin lähes mitä vaan. Mr. Pirinen on parasta, että teemme niin, tai itse asiassa asiasta on jo sovittu poliisin sekä sairaalan johdon kanssa, että minä teen kuulusteluni tänään ja te jatkatte huomenna. Tuli niin kuin turha ajokeikka teille mutta kait`se sopii.
- joo itse asiassa vallan mainiosta, mieluummin ajelen täällä kauniilla Uudellamaalla , kuin istun pölyisessä toimistossa Helsingin keskustassa. Olin juuri lomamatkalla Rhodoksella - Kreikassa, ei meinaa millään päästä työnmakuun. – Älä hitossa, no nyt teet minutkin kateelliseksi, oletko nähnyt filmin Zorbas, eikös se kerro juuri sieltä vai oliko se Kreetalta, joka tapauksessa, vai tehdään täältä matkoja Kreikkaan, ei taida olla mitään halpaa lystiä? – No ei välttämättä halpaa mutta kaikki ei onneksi ole rahassa mitattavissa, vai mitä mieltä olette tästä noin amerikkalaisena. – Well Amerikoissa kaikki mitataan kyllä rahassa ja koossa, suuri on kaunista niin kuin on tapana valoissa sanoa. Mutta vielä siitä huomisesta, tule joskus puolilta päivin ja hoida hommasi niin lähdetään sitten Helsinkiin niin minä tarjoan sinulle USA embassyn laskuun kunnon illallisen. Mieti sinä paikka valmiiksi ja ota toki seuralainen mukaasi, eikö vaan? – Mistäpäin Yhdysvaltoja olette kotoisin? – olen syntynyt San Franciscossa, merimiehen poikana. Entä itse oletko Helsinkiläinen? – en itse asiassa olen läheltä Kuopion kaupunkia, Kiuruvesi on sen paikan nimi. Ei taida olla tuttua seutua? - No täytyy myöntää, mutta eikös se teidän presidenttinne ole sieltäpäin kotoisin vai Leppävirralta vai mistä? – nyt täytyy kyllä sanoa etten muista mistä hän on? – Lepikon torppa se paikka oli mutta, no olkoon, hyvä mies se Kekkonen vai? – meillä eivät poliisit nyt niin hirveästi ole ottaneet kantaa mutta hyvä urheilumies se kyllä on ja kova kalastelemaan, että päättele siitä? – no hyvähän se sitten on!
He kaarsivat luonnonvaalean Peugeot 404n sairaalan pihaan ja ajoivat se vieraille varatulle paikalle. Heti oli joku kaksimetrinen hullunjässi kurkimassa autoon. Pihalla paineli, jos jonkinmoista vipeltäjää verryttelyasut enemmän tai vähemmän päällä. Kaksimetrinen vesipää pyysi tupakkaa naama omituisessa lapsenomaisessa virneessä. Ikää tuolla kolossilla oli varmaan jo reilut kaksikymmentä viisi mutta olemus oli kuusivuotiaan. Pirinen huusi, tossa on tupakki ja nyt painut tohon suuntaan ja hän näytti sormellaan tammikujan päässä olevaa rakennusta jonka tornissa oli kello. Kello näytti 13 ja neljäkymmentä.
He menivät sairaalan päärakennukseen, kysyivät ohimennen vahtimestarilta johtajan huonetta ja saivat vastauksen, että heitä odotettiin jo.
Pirinen koputti oveen ja sai kutsun sisään. Gripenberg oli laittanut putaan paidan ja kravatin kaulaan sekä näytti muutenkin mukiin menevältä. Kravatti kieli kuitenkin siitä, että taas oli hörpitty yskänlääkettä sen verran tahrainen se oli mutta kaareva vatsa esti johtajaa itse huomaamasta tahrakohtaa. Esittelyjen jälkeen selosti Pirinen käytännön toimet. – Asia on selvä minä tulen mukaanne, tuota minä luulin kyllä, että tästä tulee pitempikin haastattelu ja olimme varautuneet! – No ei se mitään, ei vara venettä kaada, todennäköisesti tämä vie paripäivää ja sitten asia on selvä. Gripenberg sanoi, että oli tilannut paikallisesta ravintolasta lounaspöydän heitä varten ja, että he voisivat jatkaa keskustelua siellä. – Syödään lounaat lounaina mutta tehdään tämä nyt selväksi. Siis Mr. Lante haluaa tänään rauhallisen huoneen, jossa voi haastatella tätä sairasta, mikäs hänen nimensä nyt olikaan - niin Koivunen. Eli hän tekee osuutensa tänään ja minä tulen sitten huomenna puolenpäivän jälkeen ja hoidan oman osuuteni. Sitten haluaisin vielä haastatella tätä hoitajaa, joka kirjasi paperille nämä asiat, sen voisin jo tehdä tänään? – Se ei valitettavasti nyt käy sanoi Gripenberg naama punaisena. Nähkääs on tapahtunut onnettomuus - niin no tai tuo hoitaja Häkämaa, niin Erno Häkämaa, mielisairaanhoitaja ja niin pätevänä kuin häntä pidettiin… työnsi, niin siis teki itsemurhan, muutama päivä sitten. – kuinka ihmeessä, huudahti Pirinen? Miksi meille ei ole ilmoitettu? - Ilmoitimme paikalliselle poliisille ja he totesivat, että ei asialle enää mitään voinut mutta lupasivat kyllä ilmoittaa. Tekevät sen tietysti virkateitse ja sehän kestää? Pirinen kysyi: - miten helkkarissa kaikki oikein kävi? - Gripenberg katsoi maahan ja sitten suoraan Piristä otsaan hieman silmien ohi- niin hän työnsi päänsä uuniin! – eihän täällä ole kaasu-uuneja: sanoi Pirinen. – Ei niin vastasi Gripenberg, hän työnsi päänsä lämmitysuuniin ja pää paloi poroksi…joka tapauksessa hän on nyt kuollut ja niin hyvä hoitaja.
Hetken he olivat hiljaa. Pirinen kysyi oliko Lante ymmärtänyt ja tämä vastasi: ”Täydellisesti, täydellisesti.” murheellinen tapaus ja kaiken lisäksi hyvä mies. Ok.
He kävivät lounaalla suht`vaatimattomassa kellari ravintolassa. Paistettuihin muikkuihin oli Gabriel Lante ihastunut ja kotikaljaan. Tähän oli johtaja Gripenberg luvannut, että illalla hän tarjoaisi kotonaan Gabrielille kunnon Hämäläistä sahtia, se, se vasta olisi jotain.
Aterioituaan he ajoivat takaisin sairaalalle, pysähtyivät matkalla pienen joen ylittävälle sillalle ja siinä oli johtaja näyttänyt maisemia ja selostanut rakennuksia jotka siihen kohtaan näkyivät. Sitten he olivat tehneet autolla kierroksen sairaala-alueella ja johtaja oli kertonut faktoja potilasmääristä, joita oli pitkälle toista tuhatta ja henkilökuntaa lähes saman verran. Sekä uusista hoitomenetelmistä oli johtaja myös katsonut pitää aiheelliseksi pienen luennon. Jotenkin johtaja tunsi itsensä tärkeäksi ajellessaan pitkin ja poikin sairaala-alueella.
Sitten hän osoitti päärakennusta ja sanoi, että sen päädyssä oli huone johon potilas voitaisiin tuoda ja jonka ulkopuolelle voisi järjestää vartioinnin. Asia oli selvä, potilas tuotaisiin klo 16.00 huoneeseen ja Gripenberg lupasi olla huoneessaan aina siihen saakka kunnes he lähtisivät heille illan viettoon, heille! Sitten hän vielä sanoi, että oli soittanut päivystävälle lääkärille, ettei tämän ei tarvitsisi tulla ennen kuin hän soittaa, hän hoitaisi päivystyksen siihen saakka.
Huone sijaitsi päärakennuksen päädyssä olevassa syvennyksessä. Se oli ilmeisesti yöylihoitajalle tarkoitettu, arveli Lante. Nyt sitä oli vähän paremmin sisusteltu ilmeisesti hänen tuloaan silmällä pitäen. Pari tuolia ja pöytä, sohva, ilmeisesti avattava, seinällä jokin ryijy ja lattialla puhtaalta tuoksuva kirjava matto. Pöydällä oli myös maljakko, jossa oli kauniita kedon kukkia, ne Lante nosti lattialle nurkkaan. Sisään astui rotevan näköinen mieshoitaja joka ilmoitti, että hän olisi käytettävissä, jos tarvetta ilmenisi. Lante sanoi: okei voit mennä käytävälle tuonne sohvalle, ilmoittelen sitten ja tule sanomaan, jos haluat kahville tai pitää taukoa kyllä minä pärjään hän sanoi ja vilautti aseen perää. Hoitaja katsoi ihaillen tuota Amerikan ihmettä, siinä oli oikea villin lännen mies, aseet mukana ja kaikki. Perkele vielä hänkin Amerikkaan lähtisi.
Potilas talutettiin pakkopaidassa päärakennuksessa sijaitsevaan huoneeseen, jossa terapiaa oli määrä antaa. Marja ja yksi mieshoitaja saattoi potilaan rakennukseen, jossa roteva mieshoitaja otti heidät vastaan. Mr. Lante tuli käytävään ja sanoi Marjalle, ettei häntä tarvita ja eikä se olisi missään tapauksessa sopivaakaan, nämä olivat sellaisia asioita joita ei ollut tarkoitettu hänen korvilleen ja asiasta oli jo sovittu sairaalan johdon ja lääkäreiden kanssa. Mr. Lante kiitti kuitenkin Marjaa ja kehotti tätä olemaan valmiina tarpeen niin vaatiessa, ja sanoi uskovansa, että huomenna, kun suomalainen ”terapeutti” olisi paikalla Marjan apuja varmasti tarvittaisiin, näin oli itse asiassa jo sovittukin päästeli Mr. Lante. Rotevaa hoitajaa, jonka nimi oli itse asiassa Ronkainen, Erkki Antero Ronkainen, joka oli saanut kipinän hulluin hoitoon ollessaan armeijassa lääkintämiehenä - kehotti Mr. Lante menemään käytävän sohvalle ja jäävän siihen odottamaan, jos hän tarvitsisi jotain. Sitten Lante ojensi pari pulloa Coca-Colaa hoitajalle, ettei jano pääsisi yllättämään, haastattelussa saattaisi venyä aikaa.
Mr. Lante vetäytyi huoneeseen, jossa potilas oli. Ennen kuin ovi sulkeutui, kuului vielä kuinka hän kohteliaasti tervehti potilasta, sitten äänet vaikenivat ja oven lukon salpa kolahti kiinni.
Ronkainen istui penkillä ja luki mielitaudeista kertovaa kirjaa. siinä kerrottiin muun muassa, kuinka psykoanalyysi on ennen kaikkea psykoterapeuttinen menetelmä eikä oppijärjestelmä, joka perustui käsitykseen, että lapsuudessa alkunsa saaneista persoonallisuuden häiriöistä saavat alkunsa neuroosit ja monet muut mielen häiriöt, joita sitten vapaata assosiota ja unia tulkitsemalla koetettiin selvitellä ja saada potilas sitten suhtautumaan hänen persoonallisuuden kehityksen muuntaneisiin ja ehkäiseviin tekijöihin tai joihinkin senkaltaisiin tilanteisiin suhtautumaan, vapaammin ja kypsemmin. Kirjasta hänelle myös selvisi, että - Australian neekereillä ei ole kielessään teonsanaa ”liikkua”. Heillä on runsaasti liikkumista ilmaisevia sanoja, kuten ”kävellä hiljaa”, ”lönkytellä”, ”juosta kovaa” jne. muttei yhteistä sanaa näille kaikille - ylikäsitettä. Myös luki hän maineikkaan älykkyystutkijan Köhlerin tutkimuksista simpanssien parissa ja lukipa hän esimerkin patologisesta valehtelusta, se meni seuraavasti: - 7-vuotiaan Eskon perhe oli juuri muuttanut kaupunkiin. Esko oli mennyt paikalliseen kansakouluun, jonne hänen äitinsä oli hänet saattanut. Eräänä sunnuntaina oli Eskon isä lähtenyt poikansa kanssa ulos ja pyytänyt tätä näyttämään tien kouluun. Esko eksyi matkalla, jolloin isä oli moittinut Eskoa ja sanonut, että tämän 2 vuotta nuorempi sisar varmasti olisi osannut kouluun. Seuraavana päivänä oli sitten Esko tullut tosissaan isälle kertomaan, että hän oli saanut ajaa erään sedän autolla kouluun ja oli itse ohjannut autoa. - Tämä sairaalloinen valehteleminen ei niinkään perustu varsinaiseen muistihäiriöön kuin vahvaan itsetehostuksen tarpeeseen ja sairaalloiseen mielikuvitukseen. Mielisairaanhoitaja Ronkainen imi ahnaasti tätä mielenkiintoista ja valaisevaa tietoa ja tarkistipa vielä, että kirja oli uusinta painosta. Kyllä se edusti kuusikymmenluvun puolivälin parasta suomenkielistä psykiatrian oppikirjaa. Hän sai lukea, että, jos pelokkaassa mielentilassa ja pimeässä metsässä kulkeva ihminen luulee puunkantoa väijyväksi ihmiseksi ja sitten säikähtäneenä säntää karkuun, niin hänellä on ollut aistihairahdus. Etenkin ja juuri masentuneilla ihmisillä on tapana saada aistihairahduksia. Astioiden kilinä voi kuulostaa lapsen itkulta ja ulkona pihamaalla kulkevat ihmiset muodostavat hautajaissaaton, joka saattaa tällaisen ihmisen mielestä saattaa sairaan puolisoa hautaan. Ronkainen avasi Cola pullon ja hörppi siitä vähän päästä pieniä kulauksia ja jatkoi lukemistaan.
Sairaalan väkeä poistui päärakennuksesta. Ronkainen, Ronkainen - jätetäänkö käytävän valo palamaan - joo jätä vaan palamaan, tuskin niillä enää kauan menee, vieläkö kuljet polkupyörällä. Joo. No, hei sitten, nähdään huomenna. Yöylihoitaja tulee sitten vähän myöhässä, on kai lapsi sairas tai jotain sellasta. Joo, aha vai niin, no minä odottelen täällä.
Esimerkkinä tällaisesta syndroomasta mainittakoon maaninen syndrooma - päätyhuoneen ovi avautui ja amerikkalainen sanoi jotain huonosta ilmasta mutta käski olemaan paikoillaan, enää ei menisi kuin ehkä puoli tuntia.
Ronkainen nuokkui täydessä unessa penkillä, kun mies käveli hänen ohitseen ja vilkaisi penkillä olevaa kahta tyhjää Cola pulloa. Mielessään hän sanoi - ei ole orientoitunut ajan ja paikan suhteen - ja myöhempi kertomus on pelkkää konfabulointia. Sitten mies avasi käytävien välisen lasioven ja lähti kiipeämään portaita kolmanteen kerrokseen. Käsi kävi tottuneesti taskussa, ikään kuin tunnustellen, sitten hän pysähtyi ja kuunteli. Hallintorakennuksen ummehtunut lemu ellotti häntä ja lattiasta nousi tuoreen vahan haju. Käytävän puolen välin kohdalla olevan oven alaraosta tuikki valoa muuten puolella valosta olevaan käytävään. Hetken hän mietti olotilaansa - parasta oli ettei hän ollut nyt yhtään kiva. Hän käveli tyynen reippaasti, kenkien korot kopisivat melko kovaäänisesti. Sitten hän seisahtui oven taakse ja rauhoittui kiireettömään hiljaisuuteen, ojensi oikean kätensä ja kopautti kolme kertaa rystysillä oveen, samalla vääntäen katkaisijasta käytävän pimeäksi.

Tukholmalainen vanha ravintola - tuttu monelle...

Amerikan laiva...